Soittimia Ukrainan musiikkikouluille
20.09.2024
Kulkue Ukrainan puolustajien kunniaksi, 5.10.2024, klo 13.00, Senaatintori, Helsinki
26.09.2024

16-vuotias Darii: Meillä on mahdollisuus vaikuttaa Ukrainan ja EU:n tulevaisuuteen

📍”Meillä on mahdollisuus vaikuttaa Ukrainan ja EU:n tulevaisuuteen”, nämä ovat 16-vuotiaan Darii Kuzminskyin sanat. Hän aikoo ryhtyä neurokirurgiksi voidakseen menestyksekkäästi hoitaa Ukrainan veteraaneja. Hän on yksi viidestä 🇺🇦WE ARE U 🇺🇦-dokumenttielokuvan sankarista, joka kertoo ukrainalaisista opiskelijoista sodan aikana. Synkkinä aikoina, kun me kaikki tarvitsemme motivoivia viestejä, tämä elokuva näyttää, että tunnelin päässä on valoa.

💢Toiminta ukrainalaisten lasten kanssa on yksi yhdistyksen toiminnan painopisteistä. Muistutamme, että maaliskuusta 2022 alkaen aikuiset ja lapset Ukrainasta ovat käyneet Vallilan ukrainalaisten apukeskuksessamme yli 60 000 kertaa. Siellä järjestetään erilaisia opintokursseja ja kerhoja, suurin osa joista toimii vapasehtoisvoimilla.

Lisäksi tässä suunnassa toimii toinen hankkeemme – Ukrainalainen keskus, jossa lapset ja nuoret eivät ainoastaan opiskele, vaan myös viettävät vapaa-aikaansa.

💙Kiitämme eduskunnan Ukraina-ystävyysryhmää ja erityisesti sen puheenjohtajia Aleksi Jänttiä ja Oras Tynkkystä kutsusta elokuvan näyttökseen, Ukrainan delegaatioon tapamiseen sekä keskustelusta Suomen tiede- ja kulttuuriministerin Sari Multalan kanssa. Meillä oli myös ilo tavata Iryna Suslova, joka työskentelee lasten, perheiden, nuorten ja urheilun oikeuksien edustajana Ukrainan Oikeusasiamiehen toimistossa.

Lähde